En halmängel hänger som dekoration i en julgran.
Foto: Gustaf Hellsing /Ikon

Joulurauha tuntuu nyt kaukaiselta mutta kovin kaivatulta

Nyhet Publicerad

Sotien melske on vaikuttanut meidän kaikkien elämään. Sodan keskeltä monet ovat joutuneet pakenemaan ja etsimään turvaa.

Ovet sulkeutuvat kuitenkin monelta pakolaiselta niin meillä kuin muualla, ja kasvava turvattomuus ruokkii epäluuloja. Tänä aikana tarvitsemme ehkä enemmän kuin koskaan maassa rauhaa ja ihmisille hyvää tahtoa.

Perinteet ovat aina kantaneet ihmisiä vaikeina aikoina. Kaikesta huolimatta Suomen Turussa julistetaan joulurauha keskiaikaiseen tapaan ja se velvoittaa yhteiseen vastuuseen rauhasta. Jouluvirret kertovat, kuinka valo syttyy pimeyden keskelle ja yhdessä laulaessa tapahtuu jo jotakin. 

Joulusaunaa ei Betlehemissä varmasti ollut, mutta suomalaisille sauna muuttaa arjen pyhäksi ja joulusauna varsinkin. Saunassa puhdistutaan juhlaa varten ja sauna on myös ollut köyhän apteekki, paikka missä ruumis ja sielu paranevat arjen vaivoista.

Joulu on rohkeiden valintojen aikaa. Idän tietäjät lähtivät matkaan kohti tuntematonta; he uskalsivat seurata tähteä. He antoivat omastaan lahjaksi pienelle vastasyntyneelle eivätkä ilmiantaneet lasta julmalle valtiaalle, vaan valitsivat toisen tien Betlehemistä kotiin.

Mikä on oma rohkea valintani?

Uskallanko katkaista ihmissuhteessa pitkään vallinneen hiljaisuuden toivottamalla joulurauhaa? Voinko jakaa ilon toisen lapsesta tai muuttaa perinnettä, joka ei enää tunnu hyvältä?

Läsnäolo, ajan antaminen ja rakkaus ovat kestäviä lahjoja. Ne eivät maksa paljon, mutta ovat kultaakin arvokkaampia. Ylikulutuksen sijasta voin tukea lapsia sodan jaloissa esimerkiksi Ruotsin kirkon kansainvälisen työn (Act Svenska kyrkan) kautta.

Vihreämmän joulun sienisalaatit ja laatikot maistuvat rakkauden punaiselta - pienet valinnat avaavat tulevaisuuden maailman lapsille.

Rauhallista ja riemullista joulua!

Anna Toivonen