Hyvää elämää voi oppia, kun elää lähellä kuolemaa. Auli Vähäkangas, pastoraaliteologian professori Helsingin yliopistosta, tukee ajatusta.
– Kun mietitään aikaa, jolloin Juice noin lauloi, ehkä kuolemaa pidettiin normaalimpana asiana kuin nykyään. Tänä päivänä aika moni työntää kuoleman pois mielestänsä, eikä allekirjoittaisi sitä, että elämä on kuolemista.
Kynttilän sytyttäminen tärkeää
Pyhäinpäivän vietto on surua ja kuolemaa tutkineen Vähäkankaan mukaan niille ihmisille tärkeä, jotka muistelevat lähiaikoina kuolleita läheisiänsä. Pyhäinpäivän aikoihin kuolema näkyy otsikoissa, mutta ei muina vuodenaikoina ollenkaan.
Korona-aika toi kuolemasta puhumisen vähän lähemmäksi ja siitä puhuttiin enemmän, mutta sitten se taas hiipui.
– Pyhäinpäivä auttaa osaa ihmisiä käsittelemään asiaa, ja pyhäinpäivään liittyvät rituaalit ovat monelle tärkeitä, Auli Vähäkangas toteaa.
Niin Ruotsissa kuin Suomessakin pyhäinpäivänä käydään sytyttämässä kynttilöitä haudoilla ja hiljennytään hetki. Se on yleinen tapa, vaikka sukuhaudat ovat usein kaukana. Muualle haudattujen muistolehdot ja uurnalehdot ovat yleistyneet. Ne tarjoavat mahdollisuuden käydä lähimmällä kirkkomaalla muistelemassa poisnukkuneita.
Haudoilla käynti pyhäinpäivänä on melko uusi perinne, joka yleistyi Suomessa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ruotsissa pyhäinpäivä on niin suosittu, että sen kävijämäärät seurakunnissa ylittävät joulun- ja uudenvuoden pyhien tilaisuuksiin osallistuneiden määrät.
Kristukseen uskova on pyhä
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pyhien muistaminen palauttaa mieliin Jumalan uskollisuuden ja armollisuuden ihmistä kohtaan. Se vahvistaa yhteyttä ja korostaa sitä, että uskova liittyy sukupolvien ketjuun. Kristukseen uskovana myös hän on pyhä. Kirkoissa muistellaan ihmisen kuolevaisuutta.
Kalentereissa pyhimysten nimet ovat yhä kanssamme. Ne perustavat pitkälti pyhimyskalenterien varaan. Tavalliset nimet kuten Pietari, Peter, Pekka, Perttu, Birgitta, Pirkko, Anna, Maria ja Mirja tulevat pyhimysten nimistä.
– Tämä aspekti on unohduksissa, Auli Vähäkangas sanoo ja toteaa harvan mieltävän nimipäiviä pyhimyskalentereiden kautta.
Kuoleman läheisyyttä ei ole vaikea yhdistää syksyn synkkyyteen. Valoa on sytytettävä hämärään, jotta pimeys erottuisi. Pyhäinpäivänä on hyvä tilaisuus oppia jotain hyvästä elämästä.
Hyvää elämää voi oppia
Kuolemisen taito, Ars moriendi, lienee myös elämäntaitoa?
– Se on sitä myös, koska aina kun puhutaan kuolemasta, puhutaan myös elämästä ja hyvästä elämästä. Muisteleeko kuoleva ihminen tekemättä jättämiään, vai onnellisia asioita, joita mitä hän on elämänsä aikana tehnyt?
Hyvää elämää voi siis oppia, jos oppii elämään lähellä kuolemaa?
– Näin on. Pyhäinpäivänä voi pysähtyä miettimään itseään ja suhdettaan kuolemaan ja muutenkin elämän arvoihin.
Haluatko kertoa, mitä pyhäinpäivä merkitsee sinulle?
– Minulle siihen kuuluu perinteisiä asioita kuten vanhempien haudalla käynti. Pyhäinpäivääni ei kuitenkaan liity sellaisia perinteitä kuten omalla äidilläni, joka teki tiettyjä ruokia ja teki asioita tietyn tradition mukaan. Ne ovat jääneet pois.
– Pyrin käymään hautausmaalla ja viemään kynttilän. Näen myös, että perhekuntana haudalle tuleminen on monille muillekin tärkeätä, Auli Vähäkangas kertoo.
Kaj Aalto
