Raamatussa on monta sanaa Jumalalle, ja maailmassa vielä enemmän. Kaikissa kielissä on oma sana jumalalliselle, armolle, uskolle, toivolle ja rakkaudelle.
Joka kuukausi kohtaan ihmisiä, jotka kyseenalaistavat Ruotsin kirkon jumalanpalvelukset ja toiminnan suomen kielellä. ”Tunnen paljon suomalaisia, jotka osaavat ruotsia tosi hyvin.” Selitän ja selitän. Joskus tuntuu, että puhun, mutta kukaan ei kuuntele.
Valitettavasti en itse ole ruotsinsuomalainen, mutta teen palavasti töitä heille, teille tai meille. Teen töitä oikeudesta ilmaista itseään sanoilla, jotka kuvaavat uskoa ja toivoa. Kieli on aarre, joka avaa sisäisiä katedraaleja. Se päästää valoa pimeimpiin nurkkiin ja antaa ihmiselle uskoa tulevaisuuteen. Kieli on kuin pääsiäinen; se tuo eloa sinne, missä kuvitellaan olevan vain kuolemaa.
Kun aikoinani opiskelin papiksi Vanhan testamentin professori kertoi seuraavan tarinan heprean sanasta ”chäsäd”, joka tarkoittaa armoa. Israelilainen poika meni markkinoille ostamaan karkkia. Hän ojensi rahat ja osoitti sormellaan, millaisia karkkeja halusi. Myyjä kaatoi karkit paperitötteröön ja antoi sen pojalle. Poika vilkaisi tötteröön ja antoi sen takaisin miehelle, sanoen ”chäsäd”. Mies otti tötterön ja täytti sen reunaa myöten karkeilla. Poika otti tötterön, hymyili ja lähti kotiin.
Yksinkertainen tarina sai minut ymmärtämään, että sana armo on saanut laajemman merkityksen. Millainen poika olisi ilman armon sanaa? Millainen ruotsinsuomalainen ilman mahtavaa sanaa ylitsevuotavainen, joka kuvaa Jumalan suurta rakkautta ihmiseen psalmissa 23?
Jonatan Edlund