Mitä teemme, jos jotakin vakavaa tapahtuu perhepiirissämme tai yhteiskunnassamme?
Olemme perheeni kanssa puhuneet siitä, että sodan tai jonkin suuremman katastrofin uhatessa yritämme kokoontua torpalleni Itä-Götanmaalle. Siellä on puhdasta vettä, puuhella ja ulkohuussi. Siellä pärjäämme, vaikka sähköt katkeaisivat. Torpalla on ruokaa varastossa, veiviradio ja ennen kaikkea hyviä naapureita, joilta voi saada apua. Kovin yksityiskohtaisesti emme kuitenkaan ole asiaa suunnitelleet; vaikeaa voisi olla jo maalle matkustaminenkin, jos vaikka junat eivät kulkisi. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että on edes jonkinlainen suunnitelma.
Elämme aikaa, jolloin sodat ja katastrofit tulevat lähelle meitä ja puhe rauhasta on vaikeaa. Rauhasta voidaan puhua vasta, kun on halua kuunnella toista ja ihmisarvojen kunnioitukselle on tilaa.
Raamatussa puhutaan rauhasta – ei vain sodan vastakohtana, vaan tapana elää yhdessä kaikenlaisten tapahtumien ja ihmisten keskellä. Jeesus lupaa jättää meille rauhansa. Rauha on kuin linnunpoikanen, joka varovasti lasketaan käsiimme.
Rauha alkaa pienistä kohtaamisista ja luottamuksen opettelusta. Koppakuoriaisen voi viedä ulos huoneesta sitä tappamatta. Kiihtyneen ihmisen hätää voi kuunnella ja jakaa. Jumalan puoleen saa kääntyä kaikissa asioissa, jotka pelottavat tai ahdistavat. Psalmit kertovat ihmisten hätähuudoista ja kuinka he ovat saaneet avun.
Despootit hallitsevat pelon ja valheiden avulla, mutta Jeesus kertoo rakkaudesta ja totuudesta. Se on pelkoa vahvempi. Emme tiedä huomisesta, mutta vielä saamme istuttaa uusia omenapuita. Meitä kaikkia auttaa Jumala, joka on luvannut olla kanssamme niin elämässä kuin myös kuolemassa. Siinä on turva, joka kantaa syksyn myrskyissä.
Anna Toivonen
