Miten käsittelen sitä kaikkea, jota ajassa tapahtuu. Tarjoaako tulevaisuus vastauksia vai antaako vasta iankaikkisuus selityksen? Vai olisiko sittenkin niin, että nykyisyydessä menneisyys ja iankaikkisuus kohtaavat?
Aikani on suhteellista. Laiskoina hetkinä minuutti tuntuu pitkältä. Vaaran kohdatessa sekunti on kuin elämä alusta loppuun. Surun ja kärsimyksen viikko on kuin ikuisuus. Onnen kuukausi on kuin kaunista unta.
Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi. Suuri on hänen uskollisuutensa. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.
Valitusvirret 3: 22–23, 26
Aika on käymässä luonani. Aikani on Jumalan salaisuus. Aikani tulee häneltä. Saan anoa Jumalaltani uutta aikaa. Parempaa aikaa itselleni, läheisille ja kaikille ihmisille. Ajan arvoa, samoin kuin elämän arvoa, ei ratkaise sen pituus vaan sisältö. Se mitä antelias Herra minulle antaa ja se mitä hän tekee minun kauttani.
Näitä mietin uuden elämänvaiheeni edessä. Olen siirtymässä eläkkeelle. Paljon on työvuosien aikana ehtinyt tapahtua. Jokaisen elämään kuuluu monenlaisia kokemuksia, ajatuksia ja tuntemuksia, myös ikäviä asioita, kuten surua ja vastoinkäymisiä. Itse haluan pitää mielessäni ennen kaikkea erilaisten ihmisten kohtaamiset. En tarkoita niinkään kaikkea tekemistä ja touhuamista eri työtehtävissä vaan niitä hetkiä, joissa on kuunneltu, puhuttu, annettu rakentavaa palautetta, osoitettu kiinnostusta. Ja välillä on vain oltu hiljaa. Myös silloin olen voinut tuntea Jumalan läsnäolon.
Manne Mali