Mies istuu velomobiilipyörän päällä.
Foto: Ann Edelund

Kohti kestävää elämää

Jonatan Edlund on kuuluisa kanoistaan ja kinneristään. Edellyttääkö kestävä elämäntapa kanatarhaa ja liikkumista erikoisella polkupyörällä, velomobiililla? – Ei edellytä. Minulle kestävä elämäntapa on elämää kohtuuden rajoissa.

Edlundin perhe asuu maalla Vintrosassa, kolmisenkymmentä kilometriä Karlskogasta itään. Heillä on kanoja, mutta niin myös monilla naapureilla. Kun pihassa on pinta-alaa, siihen voi kylvää ruohon tai rakentaa kanatarhan. Edlundin perhe hankki kymmenen kanaa ja kukon.

Annan ylimääräisen pois

– Siipikarja lannoittaa nurmikon ja ne ovat mukavia seuraeläimiä, Jonatan toteaa.

– Kananmunat maistuvat paljon paremmilta kuin kaupasta ostetut, mutta halvempia ne eivät ole, hän lisää.

Kanat eivät ole ratkaiseva tekijä Jonatanin elämäntyylissä, oikeastaan vain looginen seuraamus hänen ajattelutavastaan, joka leimaa muitakin valintoja. Kun on aika ostaa uutta, hän valitsee laadun. Sellaisen tavaran, joka kestää pitkään ja johon voi luottaa.

– Olen aika käytännöllinen. Ostan vain sen, mitä tarvitsen ja annan ylimääräisen pois. Pihi tai sitten vain minimalistinen, hän virnistää.

Koko perhe on omaksunut nämä elintavat. Ruoka kompostoidaan pihapiirissä. Kunta tyhjentää heidän roskalaatikkonsa vain kerran kuussa. Mutta vihanneksia perhe ei viljele.

– Siihen olemme liian laiskoja, Jonatan nauraa. Perhe ei myöskään syö eineksiä ja ruokakaupassa käydessä ostetaan vain se, mikä on ostoslistalla.

– Ostamme todellakin vain, sen mitä tarvitsemme. Kulutustottumukset ovat valtaa ja ne voivat muuttaa maailmaa, hän toteaa.

Pyörällä töihin

Taloremontin yhteydessä Edlundien oli valittava uusi lämmitysjärjestelmä. Maalämmön sijaan he asensivat pellettilämmityksen ja lämpimän veden tuottavat aurinkopaneelit. Plus-miinus-nolla hiilipäästöjä. Lämmitysjärjestelmää valitessaan Jonatan ajatteli myös kehonsa kestävyyttä.

– Jaksanko hakata halkoja 60-vuotiaana?

Hän on tehnyt valintansa myös matkoistaan. Jonatan tunnetaan kinnerillä eli velomobiililla pyöräilevänä pappina. Kinnerissä poljetaan istualtaan. Hän tekee perheen suurostokset pyörällään ja polkee 30 kilometrin matkan töihin. Autoa ei ole käytetty ja hän on saanut liikuntaa kaupan päälle.

Kesällä 2022 Jonatan osallistui pyörätapahtumaan Uppsala-Trondheim-Uppsala. Silloin hän polki keskimäärin 300 km päivässä ja parhaimmillaan 410 km. Hänen vuotuinen pyöräkilometrimääränsä onkin 12 000 km. Sellaisen mittarilukeman vuoden aikana moni taittaa autollaan.

– Kinneri-pyörän aerodynaamiset ominaisuudet ovat valtavat. Työmatkani vie 70 minuuttia pyörällä, bussilla 50.

Kuinka jaksat pyöräillä näin paljon?

– Suunnittelua se vaatii, Jonatan vastaa.

Ehkä selitys löytyy myös Jonatanin ajankäytöstä. Hän ei seuraa tv-sarjoja ja ruutuaikaa hänelle kertyy äärettömän vähän.

– Mutta urheilua seuraan! entinen kolmiloikkaaja lisää.

Kristiina Ruuti