Ensiapu suruun – mistä on kyse?
Kenenkään ei pidä surra yksin. Siksi Ruotsin kirkko on koonnut ajatuksia ja käytännön ohjeita avuksi hänelle, jonka lähimmäistä on kohdannut suru. Surua ei voi parantaa, mutta surun jakaminen lieventää tuskaa.
Ohjeet perustuvat Ruotsin kirkon pitkään kokemukseen surevan ihmisen kohtaamisesta ja tukemisesta. Ne on tarkoitettu ensiavuksi kuoleman kohdatessa. Jokainen suru on ainutlaatuinen, ehdottomia totuuksia ei ole, ei myöskään kaiken kattavia toimintamalleja. Ehkä juuri siksi moni tuntee epävarmuutta toisen surun kohdatessaan.
Näillä ohjeilla kirkko haluaa rohkaista ja antaa toivottavasti myös valmiuksia surevan kohtaamiseen, sillä ketään ei pidä jättää surussaan yksin.
Muista surevaa
Merkintä almanakassa voi auttaa ottamaan yhteyttä surevaan, kun kuolemantapauksesta on kulunut kolme, kuusi tai 12 kuukautta. Kun muu maailma jatkaa elämäänsä, on helppoa ajatella, että surukin on jäänyt taakse. Moni kokee kuitenkin asian aivan päinvastoin: suru syvenee. Siltä se tuntuu, kun muut eivät enää sitä huomioi. Surua ei voi parantaa, mutta sen jakaminen auttaa.
Ole kärsivällinen
Jokainen suree tavallaan ja omassa tahdissaan. Läheisten on hyvä ymmärtää se ja olla kärsivällisiä. Surua ei tule yrittää hävittää lohduttamalla ja turhautua, kun se ei katoa.
Suru ei tunne parasta-ennen –päiväystä eikä ole olemassa normaalia tai epänormaalia suruaikaa. On asioita, joista pitää saada puhua monta kertaa, joten anna lähimmäisesi tehdä se. Tapahtuman työstäminen ja ymmärtäminen tarvitsee sitä.
Muista vuosipäivä
Vuosipäivät ovat aina kipeitä, vielä 29 vuoden jälkeenkin. Voimme auttaa surevaa tukemalla surussa ja muistamalla edesmennyttä, esimerkiksi hänen kuolinpäivänsä, syntymäpäivänsä tai jonkin muun erityisen ajankohdan. Sen voi tehdä näyttävästi tai hillitysti, pääasia ettei sureva ihminen jää surussaan yksin.
Jatka muistelua
Älä pelkää puhua vainajasta. Katselkaa valokuvia, muistelkaa häntä yhdessä. Tämä on erityisen tärkeää lapsen surutyössä. Aikuisista tulee usein entistäkin varovaisempia, koska haluamme välttää kipeiden tunteiden nousemista pintaan.
Jos vaikenemme menettämästämme ihmisestä, voi tuntua siltä kuin hän kuolisi kaksi kertaa. Ensin oikean kuoleman kautta, kun hän ei enää koskaan ole osa tätä todellisuutta. Sitten toinen kuolema, kun hänestä ei puhuta, häntä ei mainita.
Anna tilaa
Kuollutta ihmistä voi samanaikaisesti surra moni ihminen, joilla kaikilla on ollut oma suhteensa ja menneisyytensä tämän henkilön kanssa. On tärkeää, että huomioimme erityisesti surevan omaisen. Tässä tilanteessa meidän pitää välttää korostamasta liikaa omia muistojamme ja tunteitamme.
Surevan tunteet ovat etusijalla, olivatpa ne millaisia tahansa. Meidänkin ajatuksemme ja tarinamme ovat merkityksellisiä – mutta eivät tärkeimpiä.
Apua arkipäivään
Voimme auttaa surevaa monissa käytännön asioissa. Joskus ne saattavat merkitä jopa enemmän kuin lohduttavat sanat. Välittää voi monella tavalla: olemalla lapsenvahtina, laittamalla lasagnea, leikkaamalla nurmikko tai tarjoamalla taloudellista apua. Voimme yksinkertaisesti muuttaa myötätuntomme konkreettisiksi teoiksi.
Käy muistopaikalla
Liittyykö edesmenneeseen henkilöön jokin tietty paikka? Sinne voi mennä yhdessä surevan kanssa ja muistella vainajaa siellä. Haudalla käynti, uimaretki rakkaalta laiturilta ja käynti vainajan kantapaikassa, jossa syödään lempiateria. Ihmistä voi muistaa niin monella tavalla.